Callisto, Mummilaakso

Olemme lähteneet mukaan kasvatustyöhön vasta muutamia vuosia sitten, oikeastaan kilparatsastuksen myötä. Tätä ennen talliin ehti syntyä kuitenkin jo yksi oma kasvatti, englantilaiseen täysveriseen ja lavallolaiseen oriiseen pohjautuva kotikasvattiori David Copperfield (Taavi), joka asustelee Ypäjällä edelleen. Varsin mainioksi urheiluhevoseksi osoittautuneen oriin linjaa olemme sittemmin halunneet pitää omassa toiminnassamme yllä. Vaikka Taavin emätamma oli itätuontia, se oli sukuselvä ja valtion suljetusta siittolasta lähtöisin oleva polttomerkitty tamma. Halusimme pitää tämän oriin mutkattoman kilpailupään ja mielestämme Suomessa niin harmittavan vähäiseksi jääneen Lavallo-linjan yhdistelmän elossa jatkossakin, joten valitsimme pitkulaiselle Taaville pari palkittua, korrektia FWB-tammaa.

Itse vielä juniorina ollessaan Riikka hyppäsi Taavilla mm. Tapiola YR-sarjaa, Tapiola GP-luokkia, Baltic Cupia, SM-kisoja sekä Oulun Pokaalin 150-luokasta molemmat kaksi kierrosta. Tulee muistaa, että tämä oli aikaa, jolloin noin kolmestakymmenestä GP-hevosesta ainoastaan kolme oli kotimaista kasvatusta. Taavi oli yksi niistä. Lisäksi ratsukko oli ensimmäinen ja ainoa junioriratsukko noilla radoilla. Koska hevonen oli ori, jouduimme kääntämään oman ”jalostuksemme” hieman nurinpäin, eli hakemaankin oriille sopivaa tammaa. Nyt tuon linjan kanssa olemme päässeet pikkuhiljaa lähemmäs tavanomaista jalostusta. Taavilla on pari tammavarsaa, joista toinen on varsonutkin jo ensimmäisen varsansa. Uuden jalostusohjesäännön mukaisesti toivomme nyt, että saamme tästä linjasta rekisteröityä pian ensimmäisen FWB-hevosen.

Kasvatustoiminnan alettua olemme päätyneet kätevään yhteistyöhön kahden tallikokonaisuuden välillä.

Keski-Suomessa Rautalammilla sijaitseva, Mummilaaksoksi käyttökielessä nimensä vakiinnuttanut pikkutila käsittää neljän karsinan tallin sekä kaksi erillistä sisäpihattoa varsoille. Käytännössä kasvatustyö onkin ollut helppoa keskittää juuri sinne. Tallipaikat ovat olleet pääasiassa omassa käytössä, mutta mukaan on mahtunut muutamia ulkopuolisiakin tammoja tiineysajoiksi ja varsomaan. Nyttemmin tilaa on myös muutamalle vieraallekin vieroitetuille varsalle. Omassa tallissa varsoja on syntynyt vuosittain 1–4 sekä koulu- että estesuvuista. Käyttämiämme oreja ovat tähän mennessä olleet mm. Sandreo, Kevin Costner, Cachas, Dinken, Uriko ja Jean Baptiste Carrus.

Varsat syntyvät ja kasvavat Rautalammilla Mintin huomassa aina 2- tai 3-vuotiaiksi, jonka jälkeen ne siirtyvät sisäänratsastukseen Callisto Horses -tallille Ypäjälle. Riikka hoitaa osaltaan myös nuorten hevosten koulutuksen, kilpailutuksen ja sittemmin mahdollisen myynnin.

Jalostusyhteistyötä onYpäjällä tehty Koivulehdon Tilan kanssa. Mummilaakso on tehnyt yhteistyötä Maaningan Oriaseman ja kotitallilla käyvän eläinlääkäri Jussi Aallon kanssa.

Jokaisen kasvattajan unelmahan varmasti on kasvattaa ainakin yksi kv-tasolle pärjäävä kilpahevonen. Olipa hevosen tulevaisuus sitten millä tasolla tahansa, sen tulee saada nauttia työstään. Tavoitteemme onkin kasvattaa ratsastettavuudeltaan hyviä suorittajahevosia, jotka toimisivat luonteensa puolesta tarvittaessa myös kotimaisessa harrastajakäytössä.

Perustamme koko kasvatusideamme hevosten lajinomaisiin olosuhteisiin ja perinteiseen horsemanshipiin. Hevoset ja varsat ulkoilevat paljon ja laiduntavat ryhmissä koko kesäkauden. Sekä tammat että varsat ruokitaan kestävää kasvua varten laadukkailla täysrehuilla ja vapaalla heinäruokinnalla läpi talven. Varsoja käsitellään riittävästi, mutta ei liikaa. Tavoite on perinteisen hevosenkäsittelytaidon mukainen luottamus ja miellyttämisenhalu. Tämä onkin yksi peruskivi myös sisäänratsastuksessa sekä kilpauraa aloitellessa. Kaikkia nuoria hevosia ratsastetaan sileällä, niillä hypätään säännöstellysti ja maastoillaan paljon. Tähtäimessä ovat ikäkausikilpailut, mutta aina hevosen ehdoilla. Estevarsoilla kilpaillaan tasonsa mukaisesti poikkeuksetta myös hieman koulua.


Katso kasvattajan mahdolliset myytävät hevoset näistä linkeistä!

Ota yhteyttä kasvattajaan Callisto horses

Riikka Harjula
Keskikyläntie 126, 32100 Ypäjä
+358-40-55 88 469 riikka.harjula(at)callistohorses.fi

Mintti Hassinen
Kauristie 80, 77700 Rautalampi
+358-40- 517 50 70 mintti(at)pavorehut.fi

5 + 3 =