Carrus Dressage

Carrus Dressagen eli Niirasen perheen kasvatustoiminnan tavoitteena on laadukkaiden koulusukuisten ratsujen kasvattaminen. Viime vuosina jokunen estevarsakin on saanut alkunsa. Vuosittain on syntynyt kymmenkunta varsaa, joita on ensirekisteröity FWB-, Oldenburg-  ja Hannover-kantakirjoihin, toki ajoissa ostoksillaan oleva maitovarsan ostaja saa itse päättää ensirekisteröinnin kantakirjan. Jalostusvalinnan kultaisena ohjenuorana on löytää kutakin tammaa parhaiten täydentävä ori. Tuontisperman käytön helpottumisella on ollut ratkaiseva merkitys laadun parantamisessa. Carrus Dressage edustaakin Suomessa Schockemöhlen oriaseman oreja, linkki sivustolle http://www.carrusdressage.com/oriit/

Valtaosa Carruksen siitostammoista on hankittu vuosina 2007-2008 Ypäjän kylässä sijaitsevan Uusikarrin tilan hankinnan jälkeen joko Saksasta tai Hollannista. Sittemmin oma kasvatustoiminta on tuottanut tammajälkeläisiä tutuista emälinjoista. Uusikarrin tilan laajat peltoalueet tuottavat korsirehun hevosille. Tilan laidunmaat, pihatot, tallit ja tarhat sekä perheen syvä sitoutuminen eläinten hyvinvoinnista huolehtimiseen takaavat varsoille ja tammoille hyvät elinolosuhteet.

Kansainvälisyys ja eurooppalaisten pääkantakirjojen aktiivinen seuranta ja Hannover-yhdistyksen toimintaan osallistuminen ovat Carruksen arkea. EBEF -tapahtuman taustatyö on myös ollut vaativa voimainponnistus vuosittain.

Carruksen FWB -jalostuksen yksi merkittävistä tammoista on ollut viisivuotiaana Suomeen tuotu KWPN -tamma Wadivola (Riverman – Flemmingh),  jonka emä Larivola on myös jalostusoriitten Ampère ja Emerson emä. Wadivolan ensimmäinen varsa, I-palkittu FWB-jalostusori Jean Baptiste Carrus (Rousseau), sai vuoden FWB -jalostusluvan kolmevuotiaana. Suoritettuaan hyvin suorituskyvyn testin neljävuotiaana, oriin jalostusoikeus FWB -kantakirjassa myönnettiin viideksi vuodeksi. Oriin jälkeläiset ovat osoittautuneet hyväjalkaisiksi, selväpäisiksi, ryhdikkäiksi ja tahdikkaasti liikkuviksi.

Emä Wadivola ehti ennen kuolemaansa jättää yhden täysveljen Jean Baptiste Carrukselle ja kaksi I-palkittua varsaa Sir Donnerhallista. Toinen näistä on emänsä geeniperimää siitoksessa jatkava, Kyvyt Esiin 2014 Finaalissa kolmevuotiaiden askellajihevosten pronssimitalin saanut, Lucy van Pelt Carrus, jonka esikoinen, 2015 syntynyt orivarsa Dante River Carrus isäoriista Dante Weltino, myytiin Helgstrand Dressagelle Tanskaan loppuvuodesta 2017. Lucy van Pelt Carruksen vuotta nuorempi täysveli Simon Carrus voitti Kyvyt Esiin 2014 kaksivuotiaiden askellajifinaalin ja asustaa nykyisin Saksassa. Lucy van Pelt Carrus kantaa vuonna 2018 syntyväksi odotettua varsaa oriista Belissimo M.

Carruksen yksi merkittävä FWB -kasvatti on v 2009 syntynyt  tamma Fée Clochette Carrus (San Amour – Davignon II – Weltmeyer – Carprilli). Fée Clochette Carrus oli jo varsaikäisenä vuosikertansa ehdottomaan kärkeen kuuluva, tamma voitti mm. Kyvyt Esiin askellajifinaalin kahtena vuonna peräkkäin. Tamman ratsutuksesta vastasi alkuun Salla Varenti ja joulukuusta 2013 lähtien Tuija Tuominen, joka myös edusti hienosti FWB -kantakirjaa Fée Clochette Carruksen kanssa Nuorten Hevosten Maailmanmestaruuskisoissa Verdenissa elokuussa 2014 sijoittuen Lohdutusfinaalissa 7:lle sijalle. Syyskuussa 2014 tamman omistus siirtyi Saksaan, missä tamma on v 2017 kisannut sijoittuen ja voittaen Pyhä Yrjö –tasolla. Vuonna 2017 syntyi kovasti isosiskoaan muistuttava täysveli Fée Clochette Carrukselle nimeltään Sylvester Carrus.

Fée Clochette Carruksen neljästä perättäisestä valtionvaliosta muodostuvan emälinjan vaikutus Carruksen kasvatustoiminnassa on merkittävä. Tamman emä Dorina R on Oldenburgin valtion valio, I-palkinnolla FWB –kantakirjassa jalostusarvosteltu ja jälkeläisistään AB-palkittu. Dorina R on kantavana vuonna 2018 oriista Vivaldi.

Vuonna 2017 kolmevuotias Carrus kasvatti Fürstoil Carrus (Fürst Romancier-Fiorano- Don Vino) palkittiin FWB -oripäivien parhaana kouluorina 1.palkinnolla saaden kahden vuoden jalostukseen käyttöoikeuden vuosiksi 2017-2018. Orin emä Gracious Fairy Carrus, emän emä Grace Carrus, sekä emän emän emä Worena, ovat kukin antaneet panoksensa Carruksen ratsuhevoskasvatukseen.

 

Vuosien 2009-2013 Hippoksen varsanäyttelyissä Carrus -varsoja on esitetty 60 kertaa ja neljästi on oltu BIS-kehässä. 30 % esityskerroista on johtanut I-palkintoon, 20 % II-palkintoon 39:llä pisteellä  ja yhtä vaille loput  II-palkintoon. Kasvattimme ovat kvaalautuneet kahdeksana vuotena Kyvyt Esiin askellajifinaaliin voittaen sen seitsemästi ja ollen hopealla kuudesti. Vuonna 2018 on Carrus juhlan paikka, odotammehan sadannen varsan syntymää.

Carruksen tallilla on myytävänä laaja kattaus eri-ikäisiä varsoja ja nuoria hevosia.


Katso kasvattajan mahdolliset myytävät hevoset näistä linkeistä!

Ota yhteyttä kasvattajaan Helena Niiranen

Uusikarrintie 114, 32140 Ypäjä as
044-988 8210
info@carrusdressage.com
www.carrusdressage.com

12 + 1 =